
Hei!
Olen lähes koko ikäni puuhastellut koirien parissa. Lapsuudessani kotona oli monirotuinen Jonas, jonka kanssa kiersin Match-show näyttelyitä. Ensimmäinen puhdasrotuinen koirani oli rottweiler-uros Majamiiton Cerro Junior "Calle", jonka kanssa pääsin hieman syvemmälle koiraharrastuksessani. Calle on ehdottomasti se elämäni koira. Kennelnimi minulle myönnettiin 1999, kasvattamani rodun piti olla rottweiler. Kasvatustyöni aloitin kuitenkin vasta vuonna 2008 ja tähän mennessä Chevrott's kennelnimelle on syntynyt vain lapinporokoiria. Kasvatustavoitteenani on rodunomainen lapinporokoira, josta on omistajilleen iloa niin harrastus- kuin kotikoiranakin, unohtamatta myöskään rodun alkuperää porojen paimenena.
Kasvattajana pyrin olemaan kasvatinomistajieni käytössä aina tarvittaessa neuvonantajana ja tukena koiranomistajan arjessa. Toivon myös kasvatinomistajieni tukevan kasvatustyötäni silmäpeilaamalla koirat noin kahden vuoden iässä, mielellään uudestaan vielä n. 6-7 vuotiaina. Sekä käyttämällä niitä muutamissa näyttelyissä rakenne- ja ulkomuotoarvostelua varten. Mikäli mahdollista, niin myös luustokuvat olisi hyvä ottaa n. 2-vuoden iässä.
Pennut luovutetaan seitsemän viikon ikäisinä, rekisteröityinä, 3 X madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkistamina. Omistajat saavat mukaansa pentukansion, jossa mm. hoito- ja ruokintaohjeet. Uuteen kotiinsa pentu saa lisäksi ruokaa alkutarpeiksi sekä pentupannan. Halutessaan, liitän uudet omistajat vuodeksi Suomen Lappalaiskoirat ry:n ja porokoirakerhon jäseniksi.
Meillä on nyt myös pieni katras lampaita, joiden avulla opiskelen paimennuksesta lisää. Jossain vaiheessa meillä voi käydä ehkä harjoittelemassa paimennusta, kun ensin itse opiskelen ja harjoittelen riittävästi.